Marian Saksan-matkan blogit

 

Saksan vierailu, 15.11.

Aamulla oli apinaherätys. Kello soi jo 04:45 ja lentokentällä piti olla paikalla kuuden aikoihin. Ei ihan helppoa :) Lento kuitenkin sujui ihan hyvin :)

Bertha von Suttner Schulen rehtori toivotti meidät tervetulleiksi ja meille esiteltiin koulua. Koulu on paljon kouluamme suurempi ja uudenaikaisempi, mutta ei silti kovinkaan ällistyttävän hieno. Saimme tietää, miten majoitumme ja mitä tulisimme tekemään kolmen päivän aikana. Saksalaiset oppilaat olivat todella ystävällisiä ja tulivat helposti puhumaan kanssamme. Ennen iltapäivän tunteja söimme lounaan, jonka oli tarkoitus olla peri-saksalainen, mutta kuulin myöhemmin Larissalta , jonka luona yövyn, että perunamuusi ja jauhelihapihvit eivät ole niin saksalaisia ruokia.

Lounaan jälkeen oli liikuntaa. Koko liikuntatunti järjestelmä on täysin erilainen kuin Suomessa. Liikuntaa on neljässä eri ryhmässä : pallopelit, voimistelu, salibandy ja rauhallinen urheilu (pelit, jooga,..). Oppilas valitsee jonkin ryhmistä ja pysyy samassa ryhmässä 2 vuotta (?). Erilaista meidän liikunnantunteihin verrattuina oli, että kaikki osallistuivat hyvin aktiivisesti ja he olivat teknisesti hyviä lajeissaan. Olin tunnin alkupuoliskon Sallin kanssa pelaamassa  käsipalloa ja tunti oli kuin suoraan käsipallo-joukkueen harjoituksista.

Toinen tunti, jolle osallistuimme oli vastine meidän yhteiskuntaopillemme. Jakaannuimme kahteen eri luokkaan: toisessa opetus oli englanniksi ja toisessa saksaksi. Itse olin ryhmässä, joka opiskeli saksaksi. Tunnelma oli hyvin erilainen kuin Suomessa. Kaikki oppilaat osallistuivat opetukseen ja itse asiassa opettaja jopa jättäytyi taka-alalle ja antoi oppilaiden keskustella ja väitellä aiheesta heittäen väliin muutamia kysymyksiä. Vaikka tunnelma oli vapaa, se ei kuitenkaan yltynyt riehumiseksi, koska Saksassa opettaja on auktoriteetti. Yksi kädenheilautus sai koko luokan hiljenemään.

Koulu loppui viideltä, jonka jälkeen jakaannuimme isäntäperheisiimme.

Huomenna lisää,

Maria

P.S. Äidinkielen opettajille: Aikaa ei ollut paljon, en ehtinyt tarkistaa mitä kirjoitin. Anteeksi kaikki virheelliset lauserakenteet!:)

Saksan vierailu, 16.11

Maanantai-iltapäivän vietimme siis kukin omissa isäntäperheissämme. Omassa isäntäperheessäni paikalla oli isä ja Larissa. Puhuimme paljon ja ruokailu taisi venyä muutamaan tuntiin. Samoin oli ilmeisesti käynyt muillakin suomalaisporukassamme :) Illaksi menimme kaikki yhdessä Tamaran ja Ingan luo suuren pöydän ääreen seurustelemaan ja pelailemaan.

Tiistai-aamuna osallistuimme matematiikan ja biologian oppitunneille. Molemmilla tunneilla teimme kokeita pienryhmissä. Omasta puolestani voin sanoa, etten ymmärtänyt matematiikan tunnilla integroinnista juurikaan mitään. Olimme käyneet saman asian pitkässä matematiikassa viime keväänä, enkä ollut oppinut sitä. Ei se tuntunut sen helpommalta saksan kielelläkään. Muilla kuitenkin taisi mennä melko hyvin ja poikia kehuttiin neroiksi :) Biologian tunnilla teimme samanlaisen kokeen, jonka olen tehnyt yläasteikäisenä, joten pääsin vähän enemmän loistamaan. Pullotimme omaa DNAtamme pieniin sydän kaulakoruihin. Ideana on ottaa koepala omasta poskesta ja valmistaa liuos, jonka avulla DNA saadaan näkyväksi. Mielenkiintoisinta tunnilla kuitenkin oli puhua Valentinan, saksalaisen oppilaan, kanssa. Valentina kertoi paljon omista tulevaisuuden haaveistaan, saksalaisista tavoista ja koulusysteemistä.

Puolen päivän aikoihin matkasimme lähijunalla Frankfurtiin. Kahdelta meillä oli varattu ohjattu kierros näyttelyssä ‘Dialog in Silence’. Päädyimme kuitenkin vahingossa väärään museoon ja myöhästyimme hieman, mutta se oli lähinnä vain hauskaa. :) Näyttely oli aivan uskomattoman mielenkiintoinen ja ajatuksiaherättävä. Se ei ollut perinteinen taidenäyttely, vaan enemmän työpajamainen kierroskävely. Kierroksen aikana ei saanut puhua ollenkaan ja meillä oli työmaakuulokkeet, jotka estivät taustamelun. Ohjaajamme viittoi meille ilmein ja elein, mitä meidän kulloinkin tuli tehdä. Ilveilimme, muodostimme käsillämme varjokuvia ja kokeilimme viittoa. Tärkeintä näyttelyssä oli huomata sanattoman viestinnän merkitys ja helppous. Ohjaajamme osasi viittoa niin ilmeikkäästi ja selvästi, että huomasin puolessa välissä kierrosta muuntavani hänen eleensä sanoiksi pääni sisällä. Kierroksen loputtua istuuduimme pieneen huoneeseen. Vasta, kun huoneessa ollut mies kysyi haluaisimmeko kysyä ohjaajaltamme jotain kuurouteen liittyviä kysymyksiä, tajusin ohjaajamme olevan oikeasti kuuro. Jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu itsestään selvältä, mutta siinä tilanteessa tieto tuli niin yllättäen, etten sitten oikein osannut edes kysyä mitään.

Näyttelystä kävelimme keskustaan ja hajaannuimme shoppailemaan kuka minnekin. Saimme Sallin kanssa seuraksemme Angelikan, Miran, Habenin ja Larissan (ei sama Larissa, josta aiemmin puhuin). Haben ja Larissa käyvät melkein viikottain Frankfurtissa, joten he osasivat neuvoa meille ihania vaatekauppoja ja näköalapaikkoja. Pojat olivat päätyneet kahvilaan ja ruokakauppaan ostamaan tuliaisia.

Illaksi meille oli varattu pitkä pöytä Mörfeldeniläisessä ravintolassa. Saimme Hesseniläisen ruokalistan, josta kukin poimi itselleen mieluisimmalta kuulostavan aterian. Hurjimman näköinen annos oli ehdottomasti n.10cmx20cm kokoinen sian sorkka, joka löytyi ainakin Valterin ja Mikon lautasilta. Ilta ravintolassa venähti pitkäksi, mutta hauskaa oli, vaikka väsytti vietävästi. :)

Maria

Saksan vierailu, 17.11.

Keskiviikko-aamu oli täydellisen rauhallinen. Joimme puoli tuntia teetä aamiaspöydässä ja juttelimme kaikenlaista. Jo aamusta oli hioeman haikea olo, koska tiesi koko ajan, että illalla olisi lento kotiin. Pyöräilimme koululle ja pääsin osallistumaan kuvaamatidon Larissan kuvaamataidon tunnille muutamien muiden suomalaisten kanssa. Tunnelma oli melko samanlainen kuin meidän koulun kuvataidetunneilla: opettaja oli rento ja taustalla soi koko ajan musiikkia. Luokka oli viimeistelemässä miniatyyrikaupunkiaan, jonka oli tarkoitus päätyä muutaman viikon sisällä pieneen näyttelytilaan Mörfelden-Walldorfissa. Jokainen oli toteuttanut oman unelmiensa talon pienoiskoossa. Oli vaikeaa sanoa, mistä aineista talot oli rakennettu, mutta luulisin, että ihan kyseenomaiseen työtapaan tarkoitetuilla välineillä. Talojen ympäristö oli maisemoitu pahvisella autotiellä, ruohotupsuilla ja rautalangasta muotoilluilla puilla. Ainakin Hakim ja Joonas jättivät oman käden jälkensä miniatyyrikylään tekemällää rautalanka-puita. Itse autoin mainosjulisteen tekemisen kanssa.

Larissa ja Viola pyysivät minut ja Ruskan heidän englannintunnilleen vierailemaan. Heidän englannin opettajansa kertoi asuneensa kolmisenkymmentä vuotta sitten Kauniaisissa silloisen suomalaisen kihlattunsa kanssa ja oli siksi hyvin kiinnostunut puhumaan Suomesta, suomalaisuudesta ja suomaliasten ja saksalaisten piirteiden välisistä eroista. Opettaja oli hieman omanlaisensa, mutta hyvin ystävällinen ja kiinnostunut :)

Englannin tunnilta lähdimme toisen maailman sodan aikaiselle työleirin rauniolle.Unkarin juutalaisten naisten ja lasten asumus oli ollut keskellä metsää ja se oli melko pieni. Juutalaiset rakensivat Frankfurtin lentokenttää, jota muuten laajennetaan yhä edelleen. Tullessamme lentokentältä Mörfelden-Walldorfiin, bussi kulki lentokentän viertä kymmenen minuuttia ennen kuin metsä alkoi, ja se kertoo aika paljon kentän laajuudesta. Juutalaiset naiset olivat huomattavsti aliravittuja ja kylmissään: heillä oli mukanaan vain kesäleningit, joissa he olivat lähteneet Unkarista. Pysyäkseen talvella edes jotenkin lämpiminä, he valelivat työmaalla sementtiä raajojensa ympärille. Jos oikein ymmärsin, leiri oli kestänyt kolme kuukautta vuonna 1945. Selvyyden vuoksi: Työleiri ei ollut keskitysleirien kaltainen sinänsä, sillä siellä naiset eivät kuolleet kaasukammioissa, vaan ennemminkin nälkään, kylmään ja rasitukseen. Saksalaiset kertoivat paikallisten esittäneen siihen aikaan etteivät he tienneet leiristä, koska he eivät halunneet tietää siitä. Nykyään Saksassa kuitenkin puhutaan paljon toisen maailman sodan aikaisista tapahtumista ja niitä ei haluta unohtaa, ettei sama pääsisi ikinä uudelleen toistumaan. Saksalaisilla on mielestäni hyvin terve suhtautuminen historian kauheuksiin: he eivät yritä unohtaa häpeällistä muistoa, koska ymmärtävät ettei aiempien sukupolvien virheet ole heidän virheitään.

Luppoajalla pyöräilimme Larissan kanssa kaupan kautta kotiin juomaan teetä ja hakemaan matkalaukkuni. Larissa ajoi meidät sen jälkeen kiiruusti takaisin koululle. Hänellä on tapana olla kerran viikossa auttamassa alakoulun läksykerhossa ja hän otti minut mukaan sinne tällä kertaa. Vaikka lapset olivat aluksi riehakkaita ja äänekkäitä, he rauhoittuivat, kun läksykirjat avattiin heidän eteensä. Lapset olivat noin 1.-4.-luokkalaisia, joten en voinut olemattoman saksan taitoni ja heidän lähes olemattoman englannin taitonsa takia oikein osallistua keskusteluun. Lapset olivat kuitenkin todella innoissaan kun saivat käyttää niitä vähiä englannin taitojaan mitä heillä oli. Haben: “What is your name?” Minä:”My name is Maria. What’s your name?” H:”My name is Haben” M:”How old are you?” (Habenin ilme muuttuu yhdeksi kysymysmerkiksi. Sitten hän ilmeisesti muistaa englannin fraasi -lapun ja kaivaa sen laukustaan) H:”I’m fine, thanks. How are you?” :D

Lähdin läksykerhosta hieman aiemmin, jotta ehdin ajoissa jäähyväiskahveille koululle. Oppilaat ja heidän vanhempansa olivat leiponeet meille saksalaisia leipomuksia. Pelailimme melko vauhdikkaita ja hauskoja pelejä ja otimme vielä ryhmäkuvia ennen lähtöä lentokentälle. Oli haikeaa jättää hyväiset ja olisi tehnyt mieli jäädä vielä muutamaksi päiväksi. Olen ainakin omasta puolestani kuitenkin hyvin kiitollinen Larissan perheelle ja muille saksalaisille unohtumattomasta ja hauskasta reissusta. Sain paljon uusia ystäviä, ymmärsin kulttuurieroja ja sain nauttia saksalaisesta arkipäivästä :)

Maria

 Posted by at 11:12

  One Response to “Marian Saksan-matkan blogit”

  1. … [Trackback]…

    […] Informations on that Topic: verkkovuolu.fi/kansainvaliset-projektit/saksaprojekti/marian-saksan-matkan-blogit/ […]…

Edit translation
Machine translation (Google):
Loading...
Copy to editor
or Cancel