Pavel Stránský CV

 

LYHYT SELOSTUS PAVEL STRÁNSKÝN ELÄMÄSTÄ

Lähteet: Stránský, P: As Boten der Opfer (käännetty englanniksi nimellä ”As Messengers for the Victims”)
Keskustelut Pavel Stránskýn kanssa

Pavel Stránský täyttää vuoden 2011 helmikuussa 90 vuotta.

Antisemiittisyyden lisääntyessä Tšekkoslovakiassa Pavelin isä teki itsemurhan lokakuussa 1940.

1.12.1941 1300 juutalaista nuorta miestä määrättiin kuljetettavaksi Tereziniin (saksaksi Theresienstadt). He joutuivat valmistelemaan ghettoa myöhemmin sinne kuljetetuille juutalaisille. 19-vuotias Pavel oli tässä kuljetuksessa mukaan. Seuraavassa junassa joutuivat tulemaan Pavelin rakastettu, Vera, ja tämän vanhemmat. Veran isä kuoli Terezinissä.

27.5.1942 tehtiin attentaatti Böömin ja Määrin protektoraatin käskynhaltijaa, Reinhard Heydrichiä vastaan. Heydrich kuoli tässä iskussa. Kostoksi saksalaiset järjestivät juutalaisten kuljetuksen itään. Pavelin äiti joutui junaan mukaan. Perillä kaikki kaasutettiin hengiltä.

Pavel tiesi joutuvansa siirretyksi muualle joulukuussa 1943. Pavel, Vera ja tämän äiti olivat päättäneet pysyä yhdessä. Koska kuljetukseen otettiin vapaaehtoisesti vain lähisukulaiset, Pavel ja Vera vihittiin päivää ennen siirtoa. Silloin he eivät tienneet, että heidät siirrettäisiin Auschwitziin. Toisaalta silloin ei vielä tiedetty, että Auschwitz oli pahin tuhoamisleiri. Kuljetus kesti kaksi yötä ja yhden päivän. Natsit eivät antaneet ruokaa eivätkä juomaa. Niinpä jokainen sai tulla toimeen mukaansa ottamilla eväillä. Jano oli hirmuinen täyteen ahdetuissa vaunuissa. Monia vanhuksia kuoli matkalla ja monia perille saavuttua. Auschwitzin asemalla miehet ja naiset erotettiin toisistaan. Leirille aikaisemmin tulleet Puolan juutalaiset kuiskasivat tulijoille: “Ainoa tie ulos Auschwitzista käy uunin kautta.” Vastatulleet vangit eivät silloin ymmärtäneet, mistä oli kysymys.

Auschwitzissa oli 7 alaleiriä, joista yksi oli tšekkien “perheleiri” Birkenau BIIb. Perheleirille tuotiin uusia vankeja puolen vuoden välein ja entiset kaasutettiin. Näin saatiin hämättyä Punaisen Ristin edustajia, koska vangit eivät puolessa vuodessa päässeet pahasti nääntymään.

Pavel joutui aluksi työkomennuskuntaan, joka raahasi puolen kilometrin päästä kiviä leirin katujen päällystämiseksi. Lokakuussa 1943 eräs rohkea saksalaissyntyinen, Tšekkoslovakiaan paennut vanki esitti “tohtori” Mengelelle erityisen lasten talon perustamista tšekkilapsille. Ratkaisevaa Pavelin selviytymiselle Auschwitzista oli se, että hän pääsi lasten taloon opettajaksi. Siinä auttoi hänen ennen sotaa käymänsä pikakurssi. Natsit kielsivät ehdottomasti opettamasta lapsia, mutta hoitajat kertoivat heille ulkomuistista kertomuksia ja ohjasivat pieniä näytelmiä. Lapset järjestivät ohjelmaa keskiviikkoisin. Monesti “tohtori“ Mengele ja natsiupseerit olivat yleisönä ja taputtivat hurjasti lasten esityksille. Pavelin vastuulla oli loppuvaiheessa 70-80 lasta, joiden ikä oli 3…6 vuotta.

Kaikkineen aikuiset välttivät käyttämästä tiettyjä sanoja kuten: valinta, kaasu, uuni, kuolema. Lapset kuitenkin tiesivät joutuvansa tapetuiksi, koska leirille tuli päivittäin 1…4 junaa, joista ihmiset kävelivät viidessä rinnakkaisessa jonossa kaasutettaviksi. Sen jälkeen alkoi tulla mustaa savua krematorion piipuista, taivas värjäytyi tummanpunaiseksi ja krematorion liekit tekivät yöstäkin valoisan.

Vuoden 1944 heinäkuun alussa kuljetettiin 1000 miestä ja 1000 naista Auschwitzista pois ja vietiin Saksaan. Kaikki jäljellä olleet vangit, vanhukset ja lapset kaasutettiin, näiden mukana myös Veran äiti. Pavel joutui Schwarzheiden keskitysleirille, joka oli Sachsenhausenin leirin alaleiri. Keväällä 1945 liittoutuneiden lentopommitukset lisääntyivät. Vankeja se ei pelottanut, vaan raadannan keskeytyminen oli tärkeämpää. Auschwitzin perheleirin 1000 miehestä oli 10 kuukauden kuluttua jäljellä enää 300.

Schwarzheidesta saksalaiset ottivat ennen puna-armeijan saapumista vielä jäljellä olevat 300 miestä kuolemanmarssille. Marssi alkoi 18.4.1945 ja päättyi 7.5.1945, jolloin saksalaiset sotilaat lähtivät Tšekkoslovakian rajan läheltä takaisin kohti Saksaa. Marssin aikana kuoli 97 vankia. Loput pääsivät takaisin Tereziniin, heidän joukossaan oli myös Pavel, joka ei tiennyt mitään Veran kohtalosta. Terezinissä oli sekä tšekkejä että juutalaisia. Leiriä valvoivat tšekkiläiset santarmit sekä juutalaiset lääkärit ja sanitäärit. Pavel pääsi pakenemaan Prahaan toukokuun puolivälissä. Sinne saapuessaan hän painoi vain 36kg, mikä oli puolet hänen normaalista painostaan.

Brittiarmeija vapautti Veran Bergen-Belsenistä huhtikuun puolivälissä 1945. Hän kuitenkin sairastui pilkkukuumeeseen. Vera pääsi Prahaan 19.7.1945, mutta Pavel ja Vera eivät saaneet pitkään olla yhdessä, sillä Pavel määrättiin astumaan asepalvelukseen 1.10.1945, joka kesti onneksi vain 7 kuukautta.

28.7.1947 Pavelille ja Veralle syntyi Michal ja kolmen ja puolen vuoden kuluttua tälle veli, Jan.

Vera kuoli muutama vuosi sitten. Hän selvisi pienestä jalkaleikkauksesta, Pavelin sanojen mukaan: “Vera ei jaksanut enää elää.” Veralle kauheat muistot olivat niin raskaita, että hän ei pystynyt koskaan kertomaan niistä

Pavel toimi Prahassa Artia-kustannusyhtiön kaupallisena johtajana ja on eläkkeellä ollessaan opastanut turistiryhmiä sekä Tereziniin että Auschwitziin. Pavel haluaa kertoa holokaustista, varsinkin nuorelle polvelle. Tämän hän tuntee velvollisuudekseen niitä kohtaan, jotka eivät selviytyneet tai jotka eivät kykene kertomaan.

Seppo Räike 1.9.2010

 Posted by at 07:41
Edit translation
Machine translation (Google):
Loading...
Copy to editor
or Cancel